Tänään oli siskoni pojan ristiäiset. Olen nyt epävirallinen kummi. Poika juttelee jo kovasti. On se ihmeellistä miten hänestäkin joskus kasvaa iso mies. Aleksi ja Emmakin ovat kasvaneet niin paljon! Silti on ollut kerrassaan mahtavaa katsella miten he kasvavat ja kehittyvät.

Ristiäisissä minun korvaani pisti eräs asia: miksi kummien pitäisi opettaa hänet kristityksi? Eikö hän saakkaan itse valita? Minun kummini eivät ainakaan ole mitenkään ohjanneet siihen suuntaan. Yhden kummini kanssa olen saanut kyllä aikaan antoisia keskusteluja. Minusta kummin tehtävä on auttaa lasta löytämään oma tiensä eikä opettaa kristityksi. Sillä emme me voi vain sanoa: "Se on niin. Älä kysy tai epäile." Se olisi väärin lasta kohtaan.

Suomi on vapaa maa, mutta silti huomaan yhä että jos esittää eriviän mielipiteensä saa paheksuntaa osakseen. Minä en esimerkiksi usko kaikkeen mitä Pappi paasaa. Minä en niele kaikkea vaan pureksin ja maistelen. Ihmiset ovat edelleen juurtuneet (varsinkin kristityt) että on vain yksi oikea uskonto.

Hassua miten yhdestä asiasta tulee niin monta sotaa, vaikkei osa edes usko siihen, nimittäin uskonto. Ristiretket, juutalais vainot kautta aikojen.... luettelo on vaikka kuinka pitkä! Miksi on niin vaikeaa ymmärtää että aina on useampia polkuja ja teitä?